Vienan reitillä ja Latvajärven kyläjuhlissa Venäjällä 12.-15.8.2019

Entiset latvajärveläiset ovat elvyttämässä vuosittain 14.8. pidettävää kyläjuhlaperinnettä. Via Kalevala hankkeen ja Vienan Reitin kehittäjien ryhmä oli juhlissa ensimmäistä kertaa 14.8. 2018. Pystytimme tuolloin muistotaulun Arhippa Perttusen syntymäkodin paikalle ja raivasimme aluetta parempaan kuntoon. Tänä vuonna lähdemme retkelle, jonka aikana vierailemme Kalevalan Kansallispuiston ydinalueella Venehjärvellä, teemme koko päivän luontoretken rajanpinnan kohteisiin tutkimaan Vienan reitin kulkua rajan yli Venäjän puolelle, osallistumme kyläjuhliin ja juhlien jälkeen meillä on mahdollisuus käydä maastoajoneuvolla Vasovaarassa, Raatteen tien Venäjän puoleisella entisellä
raja-asemalla. Matkustamme rajan yli omilla ajoneuvoilla kimppakyydillä
Vuokkiniemeen ja Kormiloon, josta meillä on yhteiskuljetus maastoon sopivilla ajoneuvoilla tutustumiskohteisiin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Retkelle on mahdollista osallistua myös siten, että autoryhmä tulee Kormiloon 12.8. maanantai-iltana, jolloin Vuokkiniemen kyläkierros, Venehjärven retki ja lounas jäävät pois jää pois ohjelmasta. Lyhennetyn retken hinta on 300 euroa ja maanantai aamusta alkavan ohjelmapaketin hinta 350 e. Retkelle yhteiskuljetuksiin osallistuvien maksimimäärä 16 henkeä eli neljä neljän hengen pikkuautoryhmää.

Aikataulu:
Aika:
Maanantai 12.8.
9.00  Rajan ylitys Vartiuksessa

Matka omilla autoilla Vuokkiniemeen, kyläkierros, lounas
14.30 Matka jatkuu Venehjärvelle, jossa Kalevelan kansallispuiston esittely, luontoretki puistossa, välipala ja kahvit
18.00 Lähtö Kormiloon, majoittuminen, sauna
19.00  Päivällinen ja illan vietto
Aika:
Tiistaina 13.8.
8.00 Aamiainen
9.00 Lähtö Kivijärvelle ja rajan pinnan tutustumiskohteisiin, koko päivän maastoretki, lounas maastossa
19.00 Paluu Kormiloon, sauna, päivällinen
Aika:
Keskiviikko 14.8. (Kyläjuhlapäivä)
8.00  Aamiainen, sanovaarimuseo
9.30 Lähtö Latvajärven kyläjuhliin
13.00 Lounas Latvajärvellä
14.00 Lähtö maastoautolla Vasovaaraan
18.00 Paluu Kormiloon
19.30 Päivällinen, iltaohjelmaa

 

Aika:
Torstai 15.8.
8.00 Aamiainen
9.00 Lähtö Kostamukseen, jossa Kostamuksen luonnon puiston esittely ja lounas

Lounaan ja ostosten jälkeen paluu Suomeen Vartiuksen raja-aseman kautta.

 

Hyvä tietää:
Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen viimeistään 30.6. mennessä rajavyöhykelupien hakemisen vuoksi. Ilmoittautumisen yhteydessä rajavyöhykelupahakemuksen tekemistä varten tarvitsemme ilmoittautuneen  passitiedot, kotiosoitteen, ammatin ja  puhelinnumeron.

Retkelle yhteiskuljetuksiin osallistuvien maksimimäärä 16 henkeä eli neljä neljän hengen pikkuautoryhmää.

Ilmoittautuminen puhelimitse, sähköpostitse osoitteeseen info@elamysmatkailu.fi tai täyttämällä alla olevan lomakkeen.

Matkan hinta: 4 vrk, 3 yötä täysihoito 350 €
Lyhennetyn retken hinta on 300 €
Hinta sisältää Matkan hinta 350 e, sisältää täysihoidon Venäjän puolella, Kuljetukset Venehjärvelle, Kansallispuiston esittelyn, Latvajärven ja Kivijärven opaspalvelut, maastokuljetukset, Kostamuksen Luonnonpuiston esittelyn, suomalaisen matkanjohtajan palvelut, rajavyöhykkeellä liikkumisluvat. Kuljetukset Kajaanista, Vartiuksesta ja Suomussalmelta omilla autoilla. Maksimiosallistujamäärä 16 henkilöä.

 

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä alla oleva lomake:

Ilmoittautumislomake:

* = pakollinen tieto

Nimi:*

Syntymäaika:*

Katuosoite:*

Puhelinnumero:*

Sähköposti:*

Lisätiedot (passin numero, ammatti, erityisruokavalio):

Hyväksyn matkanjärjestäjän matkaehdot: