Uutinen rokotetutkimuksen loppusuoralla olevan koronarokotteen 90 % tehosta levisi eilen hetkessä kaikkialle. USA:n juuri valittu presidentti Biden ja vaalit hävinnyt Trump olivat kerrankin yhtä mieltä uutisen herättämästä toivosta.
Sama helpotuksen huokaus läpäisi eilen iltapäivällä Lahden kaupunginhallituksen kokoushuoneen. Sielläkin alettiin heti pohtia esityslistan ulkopuolelle sitä, miten se antaa lisävarmuutta Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 hankkeen loppuvuoden ohjelmien toteutumiselle.
Heti tuo herättää henkiin meissä Elmalaisissakin sitä optimismia, mitä julistimme ”Koronamanifestissamme”. Eli korona tullaan voittamaan. Rokote tulee nopeammin kuin koskaan ennen. Koko ihmiskunnassa herää uudenlainen tietoisuus ihminen luontosuhteesta, sen herkkyydestä. Ennustimme myös matkailun megatrendin muutoksia siten, että lentomatkailu vähenee, lähimatkailu ja maan pintaa pitkin tapahtuva matkailu lisääntyvät.
Elma teki hyvät suunnitelmat etäyhteyksin toteutuneissa kulttuurifoorumineuvotteluissa viiden venäläiskumppanimme kanssa. LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat innolla jatkojalostamassa ”Ylinen Viipurintie” hankettamme kehittyneempään vaiheeseen siitä, mihin 5.9. mennessä pääsimme.
Odotamme innolla kulttuuri- ja luontomatkailijavirran heräämistä kohti Lahden Seutua ympäristöpääkaupunkivuoden imussa sitä mukaa kun koronapelko lähimatkailuakin rajoittavana tekijänä hälvenee.
Kestävän kehityksen matkailupalvelujen verkostoituminen tulee etenemään. ELMA hyväksyttiin perjantaina 6.11. Sustainable Travel Finland –ohjelmaan. Hyväksymisviestissä kerrottiin, että ”polkumme kohti kestävän matkailun kansallista Sustainable Travel Finland -merkkiä voi alkaa”. Samassa yhteydessä meitä onniteltiin ohjelmaan hyväksymisestä ja vihjaistiin, että hyväksyminen on tiedottamisen arvoinen asia.
Niinpä kerromme tämän saavutuksemme tässä nyt julkisesti. Visit Finlandin koulutusohjelmaan lähteminen tarkoittaa sitä, että saamme tuupattua eteenpäin sisäistä ECO-Elma kehittämishankettamme siten, että siitä tulee osuuskuntamme panos kestävän kehityksen matkailukonseptin aikaansaamiseen. Oletan, että näin voimme edistää paitsi koko Via Kalevala 2016-2035 kehittämiskonseptimme myös Lahden seudun matkailua siten, että matkailualan yritykset Lahden seudulla virkistyvät. Toivomme pysyvien matkailualan työpaikkojen syntymistä sekä Elman omien palvelujen laajenemisen että kehittyvien verkostojen puitteissa.
Uskomme siihen, että sekä suomalaiset että kansainväliset matkailijat idästä ja lännestä tunnistavat jatkossa Lahden seudun kiinnostavana kulttuuri- ja luontomatkailukohteena. Tavoitteemme on, että tulevien 2-3 vuoden sisällä Elma tunnetaan Lahden alueella suomalaisia ja kansainvälisiä matkailijoita palvelevana teema matkatoimistona samalla, kun vaalimme perustamisestamme ainutlaatuista Venäjä osaamistamme itärajan yli suuntautuvien matkapakettien tarjonnassa.
Koronarokoteuutisen kannustamina valmistaudumme virkistyvään matkailuvuoteen 2021.