Perinnekulttuuria Repolassa

Repolan kyläjuhlat vuosimallia 2019 pidettiin sunnuntaina 14.7. Repola-Seuran pikkubussi oli tuonut kymmenkunta seuran jäsentä bussilla juhliin jo lauantaina Kostamuksen kautta. Haukkasaariaktivistien 8-henkisestä suomalaisryhmästä karkeloihin jäi viisihenkinen iskujoukko. Olimme muuttaneet Haukkasaaren telttamajoituksesta perhemajoitukseen pitopalveluemännän huusholliin, joka emäntä oli kokannut muonaa jo Haukkasaaren bileisiin. Hän valmisteli ahkerasti kavereidensa kanssa tarjoiltavaa myös Repolan juhliin jo lauantaina, kun heitimme tavaramme kortteeriin matkalla Lenderyyn.

Pitoemäntä ja perhemajoituksemme järjestäjä oli minulle ennestään tuttu edellisen vuoden reissulta. Tiesin, että hän pyörittää myös paikallisen kylätalon kulttuuriaktiviteetteja. Nuoremman polven edustajan hänen karjalan/suomen sanastonsa on vain muutamia sanoja – toisin kuin kylän yli 80-vuotiailla muutamilla vielä elossa olevilla karjalaa taitavilla paikallisasukkailla.

Nykyinen venäjänkielinen väestö vaalii kuitenkin innolla vanhaa kyläjuhlaperinnettä ja näyttävät opettelevan kerhoissaan karjalaisia ja suomalaisia lauluja, joiden hyvätasoisia esityksiä kuulimme juhlissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vieraamme – pari helsinkiläisrouvaa tekivät kylä ja museokierroksen ennen juhlia aamulla Victorian kanssa. Ymmärsin, että museo kiinnosti vieraitamme samoin kuin itseäni pari vuotta aiemmin, kun museossa vierailin.

Ilma oli parantunut Haukkasaaripäivistämme, hieman lämmennytkin. Väkeä kylän keskustan urheilukentälle kokoontui mukavasti, huomattava osa heistä koristeellisissa kansallispuvuissa. Tanssittiin, laulettiin ja musisoitiin, kuten juhlissa kuuluu tehdä. Tunnelma oli leppoisa. Muutama puhekin kuuluin protokollaan. Sergei Stugarev oli luopunut kunnanjohtajan tehtävästä nuoren lapsenvaunuja työntelevän naisen hyväksi, joka siis puhui kyläläisilleen. Toki Sergei morjesti lämpimästi, kun huomasi meidän ilmestyneen paikalle.

Paikallisia käsitöitä oli myyntikojuissa. Tuohityötaidon ovat elävää perinnettä, samoin kankaan koristekudonta. Haukkasaariaktivistien työpajassa minullekin yritettiin opettaa langan tekoa perinteisellä karjalaisella työkalulla Värttinällä. Täytyy sanoa, että en ihan oppinut, mutta läheltä piti. Tiia ihastui paikallisiin savesta valettuihin teekannuihin ja osti niitä tuliaisiksi pari kappaletta. Itse ostin Repola mukin ja pienen pöytäliinan tyttärelleni Sinille muistoksi siitä, kun edellisenä kesänä oli Repolassa retkellämme mukana ja silloin jäi ostamatta.

Karkelot kestivät koko päivän. Katselimme kylän raittia Antikaisen katua, joka kulkee läpi kylän kapean niemen kärkeen, joka muuttuu nimen kärjen luonnon kauniiksi luotopoluksi. Kylä silhuetti näkyy niemen kärjestä hyvin. Olen ihaillut sitä jo useita kertoja Repolassa käydessäni.

Kun olimme saaneet riittävästi nauttia kyläjuhlista, menimme särpimään kyläjuhlissa ilmaiseksi tarjotun haukikeiton jatkosuolaisena emäntämme keittämää sienikeittoa. Osa meistä otti sen päälle makoisat ettoneet, ensikertalaiset lähtivät kylänraittikävelylle syövyttämään mieliinsä muistikuviaan Repolan kylänraitista ja maisemista.

Sitten seurasivat iltatbileet kylän kulttuuritalolla. Ne olivat luonteeltaan nyyttikestit. Ihmiset saattoivat tuoda pöytiin omat eväät alkoholijuomia myöten, sillä kylässä ei ole yhtään ravintolaa eikä edes baaria. Jos bileitä järjestetään, ne on järjestettävä ehtoisen emäntämme pitopalvelun voimin meikäläisittäin ajateltuna ”yksityistilaisuus” luontoisesti, jonne satunnaisilla matkailijoillakaan, kuten meillä ”harvinaisvierailla” pääsy ei ollut kielletty! Kyläjuhlien rääppiäisiin oli saapunut osa myös Repola-Seuran porukkaa, joten suomalaisedustus bileissä oli huomattavan vahva.

Jos haluat nauttia lähellä luontaistaloutta elävästä kylämiljööstä, repolalaiset elävät sellaista elämää ja toivottavat mielellään vieraat tervetulleiksi Suomesta. Eräs suomea taitava herrasmies tunnisti minut aiemmilta Repolan reissuilta, kysellen, missä on Pertti Rannikko? Jouduin hänelle kertomaan terveiset Pertiltä, että ei tällä kertaa päässyt.

Vietimme sitten bileiden jälkeen iltaa majapaikassamme emännän tarjoaman päivällisen ja saunomisen merkeissä. Lähdimme maanantaiaamuna hyvissä ajoin kohti rajaa, sillä meitä oli varotettu iltapäivän rekkaruuhkista. Kun tämän tiedon olimme noteeranneet, ylistyksemme Suomen puolelle tapahtui joustavasti ilman ongelmia. Vain muutaman rekan tullaamista meidän edellämme molemmista suunnista saimme seurata, sillä rajan yli pääsi jonotusjärjestyksessä vuoron perään samaa kaistaa pitkin. Havaintomme mukaan Karjalan ja Suomen välillä kulkee Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta muutakin kuin puutavaraa nykyään.

Kulttuurivaihdon ja matkailun lisääntymistä ystävämme rajan takana näyttävät aidosti odottelevan. Miksipä sitä emme edistäisi, sillä monien suomalaisten esi-isien juuria löytyy Karjalasta. Perinteinen elämänmuoto, joka meiltä on jo kadonnut, on vaikeiden kulkuyhteyksien takana, mutta silti elossa. Nuoretkin voivat tehdä eläviä aikamatkoja menneisyyteen, jollaista elämää heidän isovanhempansa ja heidän vanhempansa ovat eläneet Suomessa. Nykyään matka Repolaan toimii aitona kännykkävieroituskurssina, sillä netti- tai kännykkäyhteyksiä paikkakunnalle ei ole. Kaupan kupeesta löytyy sentään ”Putinin puhelin” eli yleinen puhelinkoppi. jonka toimivuutta emme tulleet testanneeksi. Kännykkäihmisiksi kun mekin olemme jo ehtineet muuttua.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.