Osuuskunta Elma päätti perustaa 26.tammikuuta 2022 ”Elma-klubin”. Klubin tarkoitus on kehittää kulttuuritoimintamme ympärille Osuustoimintaliikkeen runsaan 100 vuoden perinteen mukainen yhteisö vaalimaan osuustoimintaperiteen parhaita puolia edistäen perinnekulttuuria, elämyksiä, luovaa musiikkiharrastusta historiaperinteemme vaalintaa.
Tämän vuoden pääteemana on 12 illan historiaperinne kerho: ”Miten Lahdesta tuli Lahti” . Elma jatkaa edelleen Hennala 1918 hanketta professori Helena Rannan johdolla yhteistyössä Lahden kaupungin ja Turun yliopiston kanssa.
Historioitsijat yli rajojen suomen puheenjohtaja Erkki Tuomioja on syksyn 2021 aikana tullut hankkeisiimme mukaan, kun laajensimme hanketta punaemigranttien kohtaloiden muistamiseen ”Muistomerkki Sandarmohiin” hankkeella. Valtioneuvoston kanslia tukee hankettamme, joten teema on vahvasti esillä myös Elma-klubin toiminnassa.
Järjestämme 3.4.2022 Höyryjunamatkan Hankoon saksalaisten maihinnousun vuosipäivänä. Tapahtumasta tulee monipuolinen elämys, jonka innoittamana aiomme herättää henkiin työväen kuplettilauluperinteen unohtamatta 100 vuoden takaiseen historiaan liittyviä työväen lauluja.
Toisena aihealueena on suomalaisen työväenmusiikin ja sillä alueella erityisesti järjestöissämme koko työväenliikkeen aikana vahvana eläneen kuplettiperinteen siirtäminen nykyaikaan. Kouluttajaksemme on lupautunut tunnettu trubaduuri ja laulun tekijä Mikko Perkoila. Hän aloittaa yhteistyön kanssamme jo historiallisella höyryjunamatkalla. Olemme suunnitelleet 25 kokoontumisen sarjan, jossa sanoitamme kupletteja vanhoihin tuttuihin biiseihin, kuten ”Lentävä kalakukko” tai ”Jätkän humppa”.
Hakemuksen mukaisen jakson aikana olemme valinneet kuplettikerhon sanoitus, sovitus ja harjoitteluiltojen yleisteemaksi ”Junan tuomat”. Tarkoitamme tuolla 1950-luvulla alkanutta muuttoliikettä Suomen maaseudulta Etelä-Suomeen, jonka seurauksena maaseutu tyhjeni, tehtaat ja lähiöt rakentuivat ja uusi työväenkulttuuri kehittyi Etelä-Suomessa.
Tarkoituksemme on vetää mukaan myös Petroskoista Lahteen ja lähialueelle muuttaneita taiteilijoita, kuten Suomessakin hyvin tunnettu Arto Rinne ja muutama Lahdessa asuva rajan takaa tänne muuttanut muusikko tuomaan tuulahduksen rajan takaisesta suomalais-amerikkalais-karjalaisesta kansanmusiikkiperinteestä.