Meneillään oleva vihervallankumous synnyttää uusia sanoja kiihtyvällä vauhdilla suomen kieleen. Tietoisuus tarpeesta pelastaa maapallo fossiilikapitalismin laukaisemalta ilmastomuutokselta on levinnyt alan tutkijoilta erityisesti nuorison tietoisuuteen. Välttämättömyys muuttaa kertakäyttötalous kierrätystaloudeksi on osa tätä välttämätöntä muutosta.
Ihmislajin yhteinen intressi pelastaa planeettamme elämiskelpoisena ympäristönä on niin vahva, että sotiminen ja vastakkainasettelu tulisi hylätä täysin vanhentuneena keinona ratkaista olemassaolomme suuria ongelmia. Tämän päivän sodat liittyvät kiinteästi fossiilikapitalismin kuolinkouristuksiin sekä Venäjällä että lännessä laajasti levinneisiin pelosta ja vihasta kumpuaviin oikeistopopulistisiin liikkeisiin. Ihmislajin yhteiset intressit vaativat meidän kaikkien huomion kiinnittämistä meitä yhdistäviin intresseihin.
Katselen kaupunkilaismetsänomistajana lapsuuden kotimetsäni biotooppia osana sitä prosessia, mikä iskostui lapsen mieleen jo kansakoulussa kaunokirjoitustunnilla. Piti nimittäin harjoitella käsialaa kirjoittamalla: ”Metsä on Suomen vihreä kulta”. Se sisäistettiin hyvin. Ikäluokastani tuli suomalaisen hyvinvointivaltion rakentajia – kukin meistä omissa rooleissaan. Se oli sota-ajan jälleenrakennuskautta, jona aikana suomalainen identiteetti sivistys- ja hyvinvointivaltiona vahvistui.
Kun mietin kotimetsäni kohtaloa, mietin sitä, miten metsä on muuttunut elinaikanani puunjalostusteollisuuden tarpeiden määrittämissä tehometsänviljelyn oloissa. Kun kävelimme 2016 läpi Suomen ja Vienan Karjalan Via Kalevala 2016–2035 hankkeen starttitempauksessa, jouduin toteamaan tuhannen kilometrin taipaleella: Suomi ja Vienan Karjala ovat muuttuneet 1950-luvun romanttisten elokuvien dokumentoimista suomalais- karjalaisista maisemista ”puupelto-Suomeksi” ja Karjalaksi. Tien varsia kävellessä pusikoita riittää. Välillä tulee vastaan eri ikäisiä aukkohakkauksia. Metsähoitotöihin itsekin osallistuneena tajuntaan syöpyi ”puupeltojen” uudistumisen rytmi ja karkea aikataulu.
Siinä ovat huvenneet ikimetsät ja kelohongikot. Kaskiviljelykauden viimeiset koivikot pääte hakattiin lapsuuden kotitilallani elinaikanani. Kotimetsäni kasvamaan jätetyt kaskikoivikot toimivat lapsuudessani metsälaitumina – tuon aikakauden biotooppeina.
Maaperän näkökulmasta tuon aikakauden biotooppi oli rehevää lehtometsää. Lehmät ja hevoset pitivät maisemat kauniina ja helposti liikuttavina. Silmä siellä lepäsi, hyötyliikunta eli marjojen ja sienien poiminta kuului vuoden kiertoon lehmien ja hevosen metsälaitumelta etsimisen ohella.
Nyt noista entisistä metsälaitumista on osa tukevaa kuusikkoa, metsänhoitosuunnitelman mukaan jo päätehakkuuvaiheessa. Olen kysellyt nuoremman sukupolven edustajilta, voisiko sinne palauttaa lapsuuteni aikakauden biotooppia eli koivumetsää, jossa vapaat lampaat ja lehmät käyvät kesäisin laitumella? Alkaa vaikuttaa siltä, että ainakin oma tyttäreni alkaa vähitellen ymmärtää isänsä unelmat.
Tykkylumi ja myrsky oli tehnyt tuhojaan tuossa järeässä kuusikossa. Aiemmin jo koivikoksi isäni jälkeisenä aikana vaihtamaani metsäaluetta harvennettiin. Jos kesän metsälaitumille olisi kysyntää, voisi noille alueille päästää metsän biotoopin uudistajat eli lampaat koska vain – edellyttäen että noilla alueilla olisi kesälaitumille kysyntää.
Tällaista on tapahtunut joillain alueilla Suomessa. Parhaiten tunnen Vienan Reitin maisemat Vuokin – Viiangin alueella Suomussalmella. Siellä lampaat ja lehmät hoitavat peltomaisemia. Metsähallituken kanssa on päästy prosessiin, jonka turvin 27 km:n pitkälle Vienan reitille rakennetaan elämys- ja luontomatkailun tulevaisuutta monikerroksista kulttuuriperintöä.
Kaivamme esille kulttuuriperintöä esihistoriallisista ajoista laukkukauppiaiden ja tervaporvareiden aikaan ja edelleen nykyaikaan. Nykyaikaa edelsivät viime vuosisadan sotahistoriakaudet, kuten vallankumouksien, sisällissotien, talvisodan ja jatkosodan tapahtumat alueella.
Meidän kannattaa muistaa, että ihminen on muokannut Suomenkin luontoa ja vuosituhansia. Biotoopit ovat eläneet ajassa. Elämme aikaa, jossa megatrendin muutos – takaisin luontoon on vahvistumassa. Se edellyttää suhteemme muuttumista metsä- ja peltomaisemiimme. Siihen kuuluu ”metsä on Suomen vihreä kulta” käsitteen sisällön uudelleen määrittely.
Toivottavasti luonnon monimuotoisuus, kylän raittielämykset ja perinneruokiin nojaavat palvelut matkailijoita viihdyttämään palaavat suomalaiselle maaseudulle.
Sen puolesta Elmakin ahertaa, elämys-, kulttuuri- ja luontomatkailun kehittämisedellytyksiä edistäen monien muiden samoin planeettamme tulevaisuuden näkevien rinnalla.
Teemme oman osuutemme ilmaston ja elinympäristömme pelastamiseksi tuleville sukupolville.
Antti Holopainen
Toimitusjohtaja.
matkailuyrittäjä
