Lennolla Vladivostokista kohti Moskovaa ja Tolstoilla kotiin

Tiistai aamu Vladivostokissa valkeni aurinkoisena. Heräsimme tavallista aikaisemmin, kun olimme tilanneet lentokenttäkuljetuksen klo 8.30. Aamiainen aiemmin ostetuista ruuan jämistä, aamutoimet ja pakkaaminen sujuivat rutiinilla, kun kaikkia niitä oli retkiolosuhteissa harjoiteltu.

Edellisenä päivänä kävimme kuuluisalla Venäjän saarella. Sinne on rakennettu uusi tie ja alueesta on mitä ilmeisimmin kehittymässä Itä-Aasian talousveturien yksi keskittymä. Silta Venäjäsaarelle rakennettiin 2012. Siitä kohuttiin Suomessakin, kun kauaksi Kauko-Itään rakennettiin maailman pitkäjännevälisin vinoköysi silta saarelle, joka on pitkälle luonnontilainen entinen Venäjän armeija tukikohtasaari. Uutisoinnissa ihmeteltiin investoinnin kannattavuutta, kun arveltiin, että silta siellä on vain noin kerran vuodessa pidettävää talousfoorumia varten. Nyt Siellä on jo yksi alueen suurimmista yliopistoista, Kaukoidän Federaatioyliopisto. Se perustettiin 2009 presidentti Medvedevin päätöksellä ja käynnisti toimintansa Venäjän saarella 2011. Yliopistossa on 27 instituuttia ja päätoimisten opiskelijoiden määrä on 24 000. Kuljimme yliopiston päärakennuksen ohitse, jossa oli päättynyt juuri Idän 5. talousfoorumi. Julisteet olivat vielä paikallaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Venäjä saarelle on siis kasvamassa yksi Kaukoidän merkittävimmistä tieteellisen uuden tiedon tuotantokeskuksista. Sinne on muodostumassa tulevaisuuden talouden veturialue sitä mukaa, kun globaalin talouden vetovastuu on siirtymässä maailman väkirikkaimmalle alueelle Aasiaan.

Yritimme päästä Oceanian vesipuistoalueelle, mutta maanantaina se oli kiinni.  Menimme sitten uimaan luonnon hiekkarannalle. Uintikokemus Tyynessä meressä oli todella miellyttävä, sillä vesi oli kesäisen lämmintä.

Siitä sitten suuntasimme lounaalle tyylikkääseen rantaravintolaan. Tarjoilu ja ruoka olivat erinomaisia. Niin rantamaisematkin keinuineen, jossa ryhmämme nuorin fiilisteli lapsuuttaan.

Palasimme helteisen päivän päätteeksi takaisin majapaikkaamme kaupungin keskustaan. Heti suoraan lähdimme Tiian kanssa tiedustelemaan Vladivostokin rantabulevardilla sijaitsevaa ravintolaa. Tiia löysi paikan aamukävelyllä ja kävimme katsomassa sen soveltuvuuden ennen varaamista. Viihtyisä rantabulevardi oli rakennettu kaupunkilaisten olohuoneeksi. Kansa näytti viihtyvän siellä. Katusoittajia löytyi ja muutakin rantameininkiä, jopa ihmisiä uimassa rantabulevardin vieressä olevalla rantakaistalla.

Läksiäisillallinen sujui tavanomaista vaisummissa tunnelmissa, kun kenellekään meistä ei enää tarttunut bilettämisfiilis yli kaksi viikkoa kestäneen intensiivisen matkan loppuvaiheessa. Azerbaidžanilainen ravintola, oli todella kauniilla paikalla rantabulevardilla. Miljöö oli hieno, ruoka oli maittavaa, mutta tarjoilussa oli hieman toivomisen varaa. Totesimme, että alue kannattaa painaa mieleen tulevia matkoja varten uusille Kauko-Idän valloittajaryhmille.

Me jalkavaivaiset hurautimme majapaikkaamme taksilla, mutta tervejalkaiset halusivat vielä katsella viimeisimpiä tuliaisostoksia myöhään auki olevista butiikeista.

Paluumatka lentäen Vladivostokista tuntui todella nopealta, kun takana oli pysähdyksineen yli kaksi viikkoa kestänyt junamatka. Vladivostokin lentokenttä yllätti positiivisesti. Miljöö oli moderni, palvelut olivat sujuvia sekä turvatarkastuksissa, että butiikeissa ja ravintoloissa. Kadonneen puhelimen laturillekin löytyi jatkaja Vladivostokin lentokentän ostoautomaatista. Myös Aeroflotin kone Vladivostokista oli moderni ja palvelut pelasivat hyvin.

Lähdimme Vladivostokista klo 12.05 lähtevällä koneella, joka oli 13.30 Moskovan Sherementyevon lentokentällä. Yritimme saada kuljetusta tutuksi tulleelta taksin kuljettajalta Moskovasta, mutta yhteyttä emme häneen saaneet, joten valitsimme julkisen kuljetuksen. Expressjuna oli ikäväksemme korvattu bussilla juuri tuohon aikaan, joten kaupunkiin paluun linja-autossa oli tunnelmaa. Yllättävän nopeasti olimme kuitenkin Belorussian asemalla, josta hurautimme takseilla Leningradin asemalle, mistä Tolstoi juna lähti klo 23.10 kohti Lahtea. Meille jäi hyvin aikaa nauttia lennon ja seitsemän tunnin aikaeron jälkeen vielä yksi yhteinen päivällinen italialaisessa ravintolassa rautatieaseman vieressä. Ne, jotka jaksoivat käydä vielä ostoksilla, kiersivät lähellä olevan tavaratalon osastot, ennen kuin suuntasivat rautatieaseman laukkujen säilytysvarastolle.

Rautatieaseman odotushalli oli täynnä kiinalaisia, jotka suuntasivat tiuhaan asemalta lähteviin Pietarin express-juniin. Meidän seuraksemme junavaunuumme tuli Valdivostokin lennolla jo tapaamamme inkeriläisnainen, joka oli palaamassa samalla lennolla ja junamatkalla Suomeen – Vantaalla kun asui.

Aikaerotasausunet junassa olivat pääosin ”koiran unta” eli heräilyä vähän väliä. Ravintolavaunuun ei enää halunnut kukaan, sen verran väsyneitä olimme. Nautimme hytissä yhteisen iltateen ja kömmimme kukin peteihimme.

Aamulla klo 7 jälkeen vaunun henkilökunta jo herätteli, sillä passin tarkastajat tulivat Viipurista junaan. tarkastukset sujuivat verkkaiseen tapaan Viipurissa ja Vainikkalassa, joten loppumatka Lahteen tapahtuikin nopeasti. Olimme väsyneitä ja onnellisia, kun matka oli sujunut sittenkin varsin sujuvasti. Yli 70-vuotiaat kyllä totesivat, että on se melkoinen ponnistus pitkä junamatka, vaikka matkalla onkin aikaa olla pitkällään ja lepäillä. Mutta mitenkäpä sitä malttaisi matkustaa pitkällään hytin kattoa tuijottaen, kun matkalla pitäisi maisemia katsella, nähdä ja kokea. Ehtiihän ne aikaeron tasaus- ja muut matkarasitusunet nukkua kotonakin samalla, kun me kulkijaluonteet haaveilemme uusista elämysmatkoista.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.