Kun flunssa ei olekaan enää vain flunssa

On keskiviikko ja istun palaverissa. Kurkussani on kummallinen tunne ja olen hieman uupunut. Ehkä olen saanut jotakin henkeeni ja nukuin kyllä aika huonosti edellisen yön. Laahustan kotiin ja menen päiväunille. Herätessäni totuus valkenee, mitä ilmeisimmin minulla on jokin yskä tai flunssa. Kenelläpä ei syksyllä olisi. Harmittelen hieman sairastumista, koska inhoan kipeänä olemista. Sitten tajuan sen. Ei helvetti maailmalla jyllää covid-19 ja flunssa ei olekaan vain flunssa. Siinä missä ennen yskäisit peittääksesi pierun niin nykyään pitää pieraista peittääkseen yskäisyt.

Kallooni on iskostettu se, että ensimmäiseksi oma olo palveluun. Päivittelen sinne tietoni vastaillen kysymyksiin tilastani. Aivan kuin päänsäryssä, uupuneessa olossa ja työkuvioiden järjestämisessä ei olisi tarpeeksi tekemistä. Tiedot täytettyäni on vastassa karu tuomio, testaus. Torkahdan hetkeksi uudelleen ja havahdun hereille kuumeiseen oloon. Voi helvetti, lämpö on varmasti noussut. Mittaustulos kertoo lämpöni olevan kuitenkin reipas kuume, yli 38 astetta. Sekään ei riitä, seuraavaksi soitan neuvontapuhelimeen ja selostan asiani ja muuttuneen terveydentilani. Ehdottomasti testiin, heti seuraavana aamuna. Haluan päästä Päijät-Hämeen keskussairaalaan testattavaksi, koska olen siellä kuullut käytettävän nielunäytettä. En halua tikkuja nenääni siitäkään syystä, että minulla on todettu sen verran runsaasti ja massiivisia polyyppeja, etten halua ottaa selvää siitä, miten tikku sisuksiini edes uppoaisi.

Seuraavana aamuna siis kävellen drive in kaistalle. Aika 8.30, bussia ei suositella ja omaa autoa ei ole. Kenenkään kyydillä en aio mennä, etten altista muita. Nappaan maskin taskuun, koska maski naamalla kipeänä käveleminen ei ole kepein mahdollinen yhdistelmä. Asetan maskin kasvoilleni vasta päästyäni lähemmäs testauspaikkaa. Saavun paikalle ensimmäisten joukossa, mutten uskalla jalankulkijana mennä talsimaan kahden auton väliin. Lopulta paljon myöhemmin pääsen testattavaksi. Nimi, tikku nieluun, oksennusrefleksi, paperit kouraan ja kotiin.

Tässä kohtaahan olin yksinasuvana tietenkin jo varmistanut esimerkiksi sen, että jos joudun olemaan kaksi viikkoa kotona niin ruokahuolto pelaa. Toki nykyäänhän on kaikenlaisia tilauspalveluita, mutta ennemmin hoitaisin ostokseni toista kautta.

Tästä alkaa monen päivän pitkä odotus. Odotan torstaina loppupäivän, odotan perjantain, lauantain ja sunnuntain. Ei tuloksia, joten soitan jälleen neuvontapuhelimeen, kun olonikin on jo terve. Tuloksistani ei osata kertoa vielä mitään, ainoastaan se, että jos olen ollut tarpeeksi kauan oireeton, niin saan palata töihin. Palaan maanantaina töihin. Minulta kysellään testituloksia ja hieman vaikeana siinä selittelen, ettei niitä tullutkaan, mutta minut passitettiin töihin, koska olen ollut tarpeeksi kauan oireeton. Tiistaina vihdoin saan puhtaan paperit, jotakin perusköhää vain. Vihdoin uskallan hengähtää töissä kunnolla, koska kenen tahansa kysyessä on minulla mustaa valkoisella siitä, etten ole minkään sortin koronalinko.

 

Silloin totean mielessäni, että eipähän ole flunssa enää vain flunssa.