Junassa välillä Jekaterinburg – Irkutsk 29.8.-1.9.19

Rankka ukkoskuuro saatteli meidät junaan Marins Park hotellista. Pohdimme, otammeko taksin vai vedämmekö laukut perässämme. Päädyimme vilkasliikenteisen kadun alitukseen laukkuja vetämällä. En viitsinyt kaivaa sateenvarjoa, vaikka satoi ja salamoi. Sekä päällystakki että paita kastuivat, mutta junalle pääsimme. Matkakumppanit auttoivat meitä liikuntarajoitteisia.

Meillä oli vaunun seitsemän päätyhytit, kuten edellisessäkin junassa vaunussa kaksi. Olimme varautuneet jo makuupaikkojen vekslaamiseen, kun harjoittelimme sitä edellisellä Siperian matkapätkällä. Tällä kertaa sain matkakumppanikseni edellisiä hyttikavereita puheliaampia ihmisiä. Alkuun mukana oli äiti Cp-vammaisen tyttärensä kanssa. Espanjalainen matkakumppani oli luovuttanut alapetinsä vammaisen käyttöön, kun yläpetille pääsemisen olisi ollut mahdotonta. Matka venäläisillä kesti ainoastaan varhaiseen aamuun saakka. Sitten hytissä oli enemmän tilaa, kunnes Krasnojarskista seuraamme liittyi ruotsalaispariskunta, matkalla Japaniin. Myös espanjalainen matkakumppanimme oli matkalla Japaniin. Hänellä oli takanaan jo pitkä yli kuukauden Interrail Euroopassa, Suomessa ja Venäjällä ja jäljellä vielä 3 kuukautta elämää junissa laivoilla ja hotelleissa.

Huomasimme, että vaunupalveluhenkilökunta oli tällä kertaa ystävällisempää eikä junassa ollut ”lastenleiriä”.  Ensimmäinen aamiainen kuului lipun hintaan, muut murkinat nautimme omista eväistä tai ravintolavaunussa. Siinä se matka meni. Matka ei tuntunut läheskään niin pitkältä kuin ensimmäisellä kerralla. Maisemat vaihtuivat tasangoista mäkimaisemiksi ja kohti Irkutskia edetessä vuoristoisemmiksi.

Söimme omia eväitä ja pistäydyimme myös ravintolavaunussa muutamia kertoja. Matkalukemisena minulla oli Jaakko Rugojevin ”Metsällä korvat, järvellä silmät”. Kovin paljoa ei lukeminen edennyt, sillä seuraakin piti matkakumppaneille pitää ja Tiian kanssa hoidimme muutamia työjuttuja.

Muutamilla väliasemilla oli pitempiä pysähdyksiä. Siellä oli kioskeja, josta pitkän matkan kulkijat saattoivat ostaa muonatäydennyksiään.  Vain yhdellä asemalla törmäsin savusiikakauppiaaseen, jolta ostin yhden maittavan kylmäsavusuolasiian viimeisten Suomesta tuotujen leipäpalasten kyytipojaksi

Ylitimme aikavyöhykkeitä Ennen Irkutskia Jekaterinburgin jälkeen kolmeen kertaan. Kun junalla matkustaa, biologinen kello ehtii paremmin mukaan kuin lentomatkoilla, joten varhainen aamu klo 6.22 Irkutskissa tuntui oikeasti aamulta. Viimeinen yö ennen Irkutskia nukuin ”koiran unta”. En viitsinyt virittää uniapnealaitettani toimintaan, kun virtapistokkeilla oli vaunussa muistakin käyttäjiä.

Etukäteen pelkäsin huonoja polviani ja vaivojen pahenemista niissä. Pelko osoittautui aiheettomaksi, sillä kävelyä ja muuta liikkumista junassa ja välietapeilla tulee sopivasti. Tavaraa olin ottanut matkalaukkuun selvästi liikaa varmuuden vuoksi. Huonepalvelu hoiti Jekaterinburgissa pyykkipäiväni maksutta, joten pulaa puhtaista vaatteista ei matkalla ehdi syntyä. Onneksi ruokakassi kevenee kaiken aikaa, kun junassa muistaa mutustella.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Matkustajat Trans-Siperian junassa näyttävät olevan pääosin venäläisiä. Porukkaan näyttää mahtuvan harvakseltaan Interrail-omatoimimatkaajia, jotka meitä selvästi nuoremmalla iällä toteuttavat unelmansa matkustamisesta läpi Venäjän junalla osana kuukausia kestävää Aasian matkaa.

Olen huomannut lähipiirissäni unelmoijia, jotka toivovat pääsevänsä kerran elämässään junalla Tyynelle valtamerelle tai Kiinaan Siperian läpi. Elman avulla hakeutui yksi kolmen hengen ryhmä Mongolian kautta Pekingiin. Meidän seitsemän henkinen ryhmämme oli varttuneempaa väkeä Tiia lukuun ottamatta, joka oli tällä matkalla toimistomme vasta aloittaneena työtekijänä ja meidän varttuneempien nuorena tukihenkilönämme ja samalla oppimassa ainutlaatuisen rautatiematkan erikoisuuksia, joista ei ole muuta keinoa päästä perille kuin osallistuva havainnointi. Tämänkin reissun yhtenä tarkoituksena on paitsi vastata junamatkasta Siperian läpi haaveilevien unelmiin, kehittää matkailukonseptia, jossa hyödynnämme olemassa olevia julkisen liikenteen rakenteita kestävän kehityksen hengessä. Siperia on hyvä oppitunti.

Omatoimikonsepti matkustaessa pienenä ryhmänä, jossa matkan varrella suunnittelemme ja hiomme matkan yksityiskohtia näyttää toimivan. Näin juna jyskytti ja lonkutti kohti Irkutskia ja povivaivaiset seniorireissaajat kohti Baikalia. Osalla ryhmästämme kangasteli selvästi haave päästä liittymään Baikalin Uimaseuraan uimalla Baikalin syksyisessä mutta puhtaassa vedessä.

Seuraavassa blogissani kerron, miten tuo unelma toteutui?

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.