Hatsinan palatsi ja Inkerinmaan juhannus – takaisin Inkeriin!

Via Kalevala retken loppuhuipennus oli Inkerinmaan juhannusjuhlat 29.6. Ljalin Lugissa. Saavuimme retkellämme Inkerinmaalle retken päätepisteeseen Hatsinaan edellisenä päivänä, perjantaina iltapäivällä. Ilma oli aurinkoinen ja miellyttävä. Ei ollut liian kuumaa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Hatsinan kaupunki on nykyään 92 000 asukkaan kaupunki 46 km Pietarista etelälounaaseen. Se on Leningradin alueen suurin kaupunki, hieman Viipuria suurempi. Se tunnetaan jo vuodesta 1499 alkaen, jolloin se oli Novgorodin hallinnassa. 1500-luvulla alue joutui Puola-Liettualle, mutta suuravalta Ruotsin laajetessa itään se siirtyi Ruotsin hallintaan, kunnes Pietari Suuri valloitti sen 1712. Alueen asukkaat olivat venäläisiä, vepsäläisiä ja inkeriläisiä.

Inkeriläisiä alueella asuu edelleen huolimatta siitä, että sodat, inkeriläisten karkotukset ja tuoreimpana vaiheena inkeriläisten ”paluumuutto” Suomeen on aluetta alkuperäisväestöstä tyhjentänyt. Juhannusjuhlat houkuttelevat paikalle 50 000 inkeriläisestä vuosittain n 1000 juhlijaa. Juhlat pidetään Hatsinan piirin eteläosassa Ljulan lugissa.

Inkeriläisten alue on ollut sekä tsaarivallan ylimmän eliitin että vallankumouskauden Venäjän vallankumouksellisten tukialuetta. Katariina II rakennutti Hatsinan palatsin. 1765 Katariina toinen osti Hatsinan kartanon ja lahjoitti sen suosikilleen Kreivi Grigori Orloville. Palatsi ja sitä ympäröivällä puistolla on monikerroksinen Venäjän ja Neuvostoliiton syntyyn ja sortumiseen liittyvä historia, jonka tarinan koko kaari on nykyään hyvin esillä. Sota ja saksalaismiehitys olivat runnelleet alueen pahan kerran toisen maailmansodan aikana. Palatsia ja puistoa on entisöity vuodesta 1970 alkaen ja nykyään se on hyvässä kunnossa, yksi maailmanperintökohteista.

Katariinan kauden jälkeen keisari Paavali muutti palatsin edustustilaksi, joka oli vähäisellä käytöllä, kunnes Aleksanteri III aikana keisari teki siitä terrorismin pelossa pääasunnon. Venäjänviimeinen keisari Nikolai II syntyi palatsissa ja hän majaili siellä vangittuna, kun hän vallankumouksen seurauksena 1917 maaliskuussa luopui kruunusta.

Palatsista ja sen puistosta tuli Venäjän vallankumouksen aikana puna-armeija perustajan Trotskin tukikohta, josta käsin hän johti Venäjän sisällissotaa. Trotskin rooli Venäjän sisällissodassa oli niin merkittävä, että Hatsina nimettiin 1923 Trotskiksi, kunnes 1929 hän joutui Stalinin vallan vahvistuessa epäsuosioon ja kaupungin nimi taas muuttui, samalla kun Trotskin tarinan Venäjän vallankumouksen merkittävänä toimijana häivytettiin.

Puisto oli tsaarien lähipiirin omistuksessa heidän ja heidän vieraittensa metsästysalue, jossa eliitti sai pienimutoisilla metsäretkillään varmoja saaliita ja piti retkien jälkeen peijaisia puistossa. Paikat on nyt kunnostettu turistien nähtävyyksiksi.

Alkuperäisasukkailla inkeriläisillä on Hatsinassa  alueen keisarillisista piirteistä huolimatta merkittävä rooli, sillä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen luterilaisia seurakuntia on elvytetty siitäkin huolimatta, että suuri osa inkeriläisistä on muuttanut Suomeen.

Saimme Suomeen tapahtuvasta paluumuutosta perjantai-iltana toisenlaistakin näkökulmaa, kun saavuimme Ljalin Lugin majataloon. Paluumuuttajien mukana Suomeen muuttanut Dimitri (suomalaisittain Timo) oli päättänyt tehdä paluumuuton toiseen suuntaan eli takaisin Inkeriin. Toistaiseksi emme tiedon, onko Timo yksinäinen ”susi” vai olisiko kyse pinnan alla muhivasta merkittävämmästäkin ilmiöstä. Näin voisi olla, sillä inkeriläisten kansallistunto näytti olevan varsin vahvoilla ainakin heidän vuosittaisessa tapaamisessaan – Juhannusjuhlilla. Timo oli  perheineen ostanut palaneen rakennuksen tontin ”Rajajoen” rannalta, jonne oli muutamassa vuodessa rakentanut majatalon. Rakentaminen oli vieläkin ”vaiheessa”, mutta saattoi majoittaa meidän 10-henkisen ryhmämme hyvin.

Timon intohimo näytti olevan inkeriläisen perinnekulttuurin vaaliminen. Hän ihmetteli heti kättelyssä, että miksi tulitte vain pistäytymään! Hänen toiveidensa mukaan meidän olisi kannattanut juhlia juhannusta inkeriläisten kanssa koko lauantai päivä iltaan ja seuraavaan aamuun saakka. Poltetaanhan heilläkin juhannuskokko vasta illalla. Emme tuonne tullessamme tienneet, että oikeasti Inkerin juhannus oli viikon myöhemmin kuin meidän suomalaisten juhannus.

Lauantaina huomasimme, että Inkerin juhannus on vuosittain toistuva inkeriläisen ja suomen heimolaisten suuratapahtuma, jolla on jo 30-vuotinen perinne. Ihmeellistä oli meille, että jostain syystä Suomeen tai ainakaan meidän tietoomme ei ollut kenellekään levinnyt tuosta juhlasta tietoa.

Juhlapaikka oli ”Rajajoen” mutkassa. Timon mukaan joen toisella puolella on Venäjä, mutta hänen isännöimällään Ljulan Lugin niityllä on Inkerinmaa. Talkoolaiset olivat niittäneet niityn heinät rukoihin, joita oli pitkin niittyä. Juhlaväkeä saapui kansallispuvuissa paikalle aamusta alkaen. He harjoittelivat esiintymisiään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Näytteille asettajien kojut ja myyntitiskit ilmaantuivat paikalle aamupäivän aikaan. Juhlat alkoivat klo 12 suuren kansallispukuisten esiintyjien joukon paikalle marssilla. Sitten seurasi ohjelman virallinen osuus, eli valtiovallan, paikallishallinnon ja kirkon tervehdykset. Ensimmäistä kertaa kuulin Joulu Evankeli tyyppisen saarnan juhannusjuhlissa ja kalevalamittaan sovitetun siunauksen saarnan päätteeksi. Tuli olo, että luterilainenkin kirkko sopeutuu ajan henkeen ja ilmapiiriin joustavasti myös Inkerinmaalla. Siis toisin kuin meillä juhannusjuhlissa kristillinen perinne sulassa sopusoinnussa Kalevalan ja Väinämöisen kanssa oli juhlassa läsnä.

On mahdollista, että tuon tyyppisiä juhannusjuhlia kansallispukuineen ja kansantansseineen on saattanut meilläkin olla vielä 1950-luvun maaseudulla. Nykyään meillä on jäljellä vielä juhannustanssit ja juhannuskokko ja ihmisten vaellus kaupungeista maalle mökeille juhannusta juhlimaan. Puhujat puhuivat suomeksi ja venäjäksi. Laulut ja tanssit olivat osin meille tuttuja, mutta myös vieraampia suomalais-ugrilaisten kansojen kuten vepsäläisten ja vatjalaisten lauluja oli esillä. Näimme uudestaan hiukan isommassa koossa Pietarilaisen ryhmän Talonmerkit, joka esiintyi meille Kaykinossa.

Kun tuhatmäärin Inkeriläisiä kokoontuu Heidän juhannuspäivänään eri puolilta Venäjää juhlimaan ja estelemään kerhojensa tuotoksia esittely- ja myyntikojuissa, tuli tunne, että voiko tällaisten vielä oikeasti olla?

Totesimme retkellä, että seuraavana Inkerinmaan juhannuksena meidän on satutettava retkemme siten, että voimme osallistua Venäjänmaan Inkeriläisten juhannusjuhliin oikein pitkän kaavan mukaan.