Asiakastiedote; Elman toimisto suljettu: 18.3.-13.4.2020

Elman toimisto suljettu Koronaviruksen takia

 

Suomen hallitus julisti 16.3. alkaen poikkeusolot maahamme
koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi 13.4. 2020 saakka.

Vaikka päätös iskee Elman ydintoimintoihin estäen matkustamisen
ulkomaille ja rajoittamalla Suomessakin liikkumista ja ihmisten
kokoontumista, Elma on valmis tukemaan omilla toimillaan olemassa
olevien voimavarojemme puitteissa asiakaskuntamme fyysistä ja henkistä
hyvinvointia matkustuskiellosta huolimatta.

Huolehdimme puolestanne kauttamme varattujen ryhmämatkojen
peruuttamisista. Olemme teihin lähipäivinä yhteydessä sopiaksemme
peruuntuneen matkanne peruuttamiseen liittyvistä yksityiskohdista ja
mahdollisista toiveistanne siirtää kyseinen matka myöhempään epidemian
jälkeiseen ajankohtaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joutunemme
perumaan kaikki ulkomaille suunnatut matkat ainakin huhtikuun loppuun saakka.

Syyskauden matkaohjelmien suunnittelua tulemme jatkamaan, koska voimme
olettaa, että epidemian aiheuttamat rajoitukset purkautuvat
viimeistään alkukesän aikana.

Palvelupisteemme Loviisankatu 3:ssa suljetaan keskiviikosta 18.3. alkaen, siten,
että työntekijämme siirtyvät työskentelemään pääosin etätyössä.

Voimme kuitenkin tarvittaessa järjestää etukäteen sovitusti asiakastapaamisia toteutettuna siten, että noudatamme tiukasti viranomaisten määräämiä hygieniaohjeita tapaamisten yhteydessä.

Hallituksen poikkeusolopäätöksen seurauksena ”yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään
erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan
(karanteenia vastaavat olosuhteet)”. Merkittävä osa Elman asiakkaista ja osuuskuntamme henkilö- ja yhteisöjäsenistä kuuluu tähän ikäryhmään.

Karanteenissa oleminen 13.4. saakka saattaa synnyttää mm asiointipalvelutarpeita, joita Osuuskuntamme voi tarpeen mukaan järjestää osuuskuntamme jäsenille karanteeniaikana. Osuuskuntamme työntekijät Carla, Tiia ja Mikko ovat valmiina palvelemaan teitä.

Toimitusjohtaja on päättänyt lahjoittaa kriisiavun järjestämistä varten Elmalle 1000 euroa mahdollistamalla näin sen, että asiointiapu voidaan tarjota maksuttomasti osuuskunnan jäsenille maaliskuun loppuun saakka.

Selvitämme mahdollisen asiointiavun jatkamismahdollisuuksia myös huhtikuun aikana, mikäli tarvetta siihen ilmenee ja pystymme turvamaan mahdollisuudet palkan maksuun työntekijöillemme.

Yhteystiedot:

+358 50 5213795 (ma-pe 10.00 – 15.00)

info@elamysmatkailu.fi