Tiian matkassa

3 korona-ajan vinkkiä matkailualan edustajalta
3 korona-ajan vinkkiä matkailualan edustajalta

3 korona-ajan vinkkiä matkailualan edustajalta

Monella työtilanne on poikkeava, harrastusmahdollisuudet ovat rajattuja, eikä kaverin kanssa pääsekään ravintolaan syömään. Pian päivät alkavat muistuttamaan toisiaan, eikä arjella ja viikonlopulla ole enää eroa. Mikä päivä nyt onkaan? Mitäs kello onkaan? Kuulostaako liian tutulta? Ei hätää! Olen kerännyt teille…

Turistina tutuissa maisemissa
Turistina tutuissa maisemissa

Turistina tutuissa maisemissa

Aloitan blogini jälleen kerran palaamalla tähän uuteen normaaliin. Elämme elämää, jossa emme matkusta, verhoudumme maskeihin, uimme käsidesissä ja välttelemme ihmiskontakteja. Ajatus työmatkoista tuntuu oudolta ja ajatus vapaa-ajan matkustamisesta ulkomaille lähes mahdottomalta ja melko vastuuttomalta. Kotimaassakin saa miettiä tavallista enemmän liikkumisiaan.…

Korona-ajan työmatkailu, Norja
Korona-ajan työmatkailu, Norja

Korona-ajan työmatkailu, Norja

Syyskuussa matkustimme työasioissa Norjaan. Ennen sitä kiertelimme Suomen pohjoisosissa. Norjaan matkustaminen jännitti itseäni hieman, koska matkustusrajoitukset olivat edelleen voimassa. Rajan ylittämistä suositeltiin välttämään, mutta työasiat olivat työasioita. Itselläni mieltä kalvoi lisäksi sosiaalinen paine. Tiesin matkustavani vastuullisesti, turhia kontakteja vältellen ja…

Viiden päivän viisi lempparia Puolasta
Viiden päivän viisi lempparia Puolasta

Viiden päivän viisi lempparia Puolasta

Syyskuussa 2019 matkustin perheeni kanssa Gdanskiin. Olin varannut itse niin lennot, kuin hotellinkin. Kentän ja hotellin välinen matka oli taxillakin matalakustanteinen kohtalaisen etäisyyden vuoksi. Majoituimme pienehkössä, mutta erittäin siistissä ja tilavahuoneisessa Villa Lidossa. Villa Lido palveli meitä sijainnillaan hyvin. Pystyimme…

Tuomittu ramman avustaja
Tuomittu ramman avustaja

Tuomittu ramman avustaja

Oletko koskaan ajatellut, että liikuntarajoitteinen ei ole aina se katseita saava? Toisinaan se on liikuntarajoitteisen seurassa liikkuva henkilö. Avustaja, omainen tai työkaveri, kuten minä. Tiedostan työkaverini, esimieheni, rajoitteet ja hänen tahtonsa olla mahdollisimman itsenäinen. Haluan myös kunnioittaa hänen tahtoaan selvitä…

2019 meloen, 2020 kävellen
2019 meloen, 2020 kävellen

2019 meloen, 2020 kävellen

Mikä on se, jonka voi meloa tai kävellä? Kaiken lisäksi vielä toistuvasti eri vuosina. No minäpä kerron, kyseessähän on Vienan reitti! Osallistuin lokakuussa 2019 melontatapahtumaan samaisella reitillä ensilumen sadettua juuri maahan. Blogin siitä voitte käydä kurkkaamassa täältä. Vuosi 2020 toi…

Covid-19 ja uusi maailma
Covid-19 ja uusi maailma

Covid-19 ja uusi maailma

Seison Marolankadun turistipysäkillä perheeni kanssa, olemme aikeissa matkustaa Tallinnaan. Harkittua tämäkin, olemme kyselleet kukin toisiltamme, että onko uskallusta lähteä, jokainen on tehnyt oman valintansa. Pysäkille saapuu tuntematon nainen, joka tervehtii meitä, kysyy samalla, että ollaanko Tallinnan porukkaa. Vastattuamme myöntävästi saa…